Kaurilan Saunan kivijalkakauppa ihastuttaa ja innostaa ihmisiä Munkkiniemessä

Geposted von Terhi Laakso am

Tiesitkö, että Kaurilan Saunalla on verkkokaupan lisäksi ihastuttava kivijalkakauppa, joka sijaitsee Helsingin Munkkiniemessä? Eikä kyseessä todellakaan ole ihan mikä tahansa puoti: ekologisen elämäntavan suunnannäyttäjänä loistava kauppa on moniaistillinen elämys, jossa saa helposti vietetyksi aikaa tunnin jos toisenkin.


 

Kaurilan Saunan tuotteita voi haistella ja hypistellä suloisessa saunakaupassaan, joka on toden totta visiitin jos toisenkin väärti!


Luonnonläheistä, rauhallista tunnelmaa tulviva puoti tuoksuu hurmaavalta ja sen äänimaailmaan kuuluu pikkulintujen liverrys. Metsän tuntua tuovat puolestaan ihan oikeat, elävät pikkupuut. Vierailu Kaurilan Saunan kivijalkakaupassa on ilahduttava elämys ja nostattava nautinto, jota voisi jollain tavalla verrata vaikkapa luontoretken ja taidenäyttelyn yhdistelmään.


Saippuakauppiaaksi sattuman kaupalla


Saunakaupan tarina juontaa juurensa vuoteen 2020 vaikka Saaran mielessä olikin jo pidemmän aikaa muhinut ajatus ihan omasta, tunnelmallisesta putiikista, jossa saunomiseen liittyvät tuotteet olisivat elämyksellisesti esillä.

  • Olin jo pitkään ihmetellyt, ettei saunamaan pääkaupungissa ole lainkaan ihanaa sauna- tai mökkiteemaista kauppaa, Saara kertoo.

Kun sellaista ei siis vielä ollut, piti putiikki perustaa itse. Unelma muuttui todeksi, kun Kaurilan Saunan kaupalle löytyi sopiva liiketila sattumalta Munkkiniemestä:


  • Olen onnellinen siitä, että aviomieheni on yhtä etevä innostumaan asioista kuin minäkin! Kerran lounaalla ollessamme huomasimme Munkkiniemen Puistotien kulmahuoneiston olevan tyhjillään, Saara muistelee.

Ja sitten pistettiinkin töpinäksi: saatuaan lautaset tyhjiksi Saara ja Jaakko soittivat kiinteistönvälittäjälle, jonka kanssa liiketilaa mentiinkin heti katsomaan. Kaurilan Saunan yrittäjäpariskuntaan teki lähtemättömän vaikutuksen etenkin huoneiston nelikerroksisuus. Saara näki oitis sielunsa silmin, miten ihana kauppa tilaan rakentuisi.

- Edesmennyt ukkini rakasti palindromeja ja varmasti hän hykertelisi mielessään sitä, että minusta tuli saippuakauppias, Saara myhäilee.

Vaikka remontit olivat vielä edessä,Jaakko ja Saara hakivat jo samana iltana vanhan myyntitiskin tulevaan saunakauppaansa. Puodin paikalla oli aiemmin toiminut perinteikäs lamppukauppa, jonka Saara muisti jo lapsuudestaan koulumatkansa varrelta. 


Valmistuva saunakauppa herätti remonttivaiheessa kosolti kiinnostusta ohikulkevissa ihmisissä.

- Koska niin moni hyöri uteliaana rakentuvan kauppamme ympärillä, leikkasimme ikkunoiden peitoksi kiinnitettyihin papereihin kaksi silmänreikää, josta remontti- ja sisustushommiamme pystyi seuraamaan, Saara muistelee.

Koska katseluaukot olivat aika matalalla (saunatonttujen korkeudella), oli kumarassa kurkistelevia ihmisiä myös hiukan hupaisaakin seurata. 

Melkoisen aherruksen tuloksena Kaurilan Saunan kivijalkakauppa avattiin vuonna 2020. 


Elämyksellinen keidas hurmaa tuoksuillaan ja tunnelmallaan


Kun astuu Munkkiniemen puistotieltä sisälle Kaurilan Saunan saunapuotiin, tulee yllättäen tupsahtaneeksi kuin toiseen maailmaan. Nenään leijailevat eteeristen öljyjen hurmaavat tuoksut esteettisten elämysten hivellessä silmiä ja linnun sirkutusten helliessä kuuloaistia. Verkkaisen lempeää tunnelmaa huokuva puoti onkin moniaistillinen elämys sanan varsinaisessa merkityksessä!


Saunakaupan sisustuksen on loihtinut Saara, joka rakastaa kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla kiertelyä. Ekologisten periaatteiden mukaan kaupan huonekalut ovat joko kierrätettyjä tai itse tehtyjä:

  • Kauniin vanhan myymälätiskin kaveriksi rakensin itse yötä myöten nikkaroimalla hyllykön, koska en löytänyt sopivan kokoista vanhan ajan kalustetta mistään, käsillä tekemisestä nauttiva ja jääräpäiseksi tunnustautuva Saara kertoo.

Hän rakastaa yksityiskohtia ja kekseliäisyyttä tuotteiden esillepanoissa - ja sen kyllä myymälässä pyöriessään voikin helposti havaita; tuotteet ovat esillä luovasti, houkuttelevasti ja todella hurmaavasti.


Luonnossa samoilu on Saaralle todella tärkeää. Hän nauttiikiin suuresti metsäretkistä, joita Saara ja Jaakko tekevät Olavi-koiransa kanssa. Luonnon helmassa liikuskelusta ja metsäretkistä kaupassa muistuttaa linnunlaulu, joka kuuluu hentona ja mieltä ilahduttavana sirkutuksena myymälässä.


Ekologiseen elämäntapaan soveltuvia sauna- ja mökkituotteita kaikille aisteille


Saunakaupan tuotteet on valittu pieteetillä ekologiseen elämäntapaan sopiviksi. Kaikkia kaupan tuotteita yhdistää ekologisuuden lisäksi korkealaatuisuus ja se, että ne sopivat mökille, lahjaksi kotiin tai saunalle. 

Niin Kaurilan Saunan muu henkilökunta kuin asiakkaatkin ovat vaikuttaneet vahvasti valikoimaan: myynnissä on kosolti pienten suomalaisten yritysten desing-tuotteita kuten Kensyrin kylpytakkeja, Mokomiian ja Hookoohoon toilettilaukkuja. Myös ekologisia kodin, mökin, saunan ja vaatteiden puhdistustuotteita on runsain määrin.

Yksi Saaran omista intohimoista ovat käsintehdyt saippuat, joiden valmistajia Suomessakin on nykyään jo paljon.

- Olisi ihanaa, jos jonakin päivänä myymälässämme olisi saatavilla tämä koko hieno valikoima. Kaunis artesaanisaippua on ihana antaa ja tai saada lahjaksi. Käyttötuotteena saippua on myös hyödyllinen: se ei jää nurkkiin pyörimään, saippuakauppiaamme mainostaa.


Elämyksellisyyden lisäksi saunakaupassa asiakkaaseen tekee vaikutuksen erinomainen palvelu, johon on selvästi panostettu:

  • Haluamme palvella asiakkaitamme hyvin ja auttaa heitä löytämään juuri heille sopivat tuotteet. Tästä olemmekin saaneet paljon kiitosta. Jokainen asiakas on meille erittäin tärkeä. Kuuntelemme ja toteutamme mielellämme myös tuotetoiveita, Saara kertoo ja toteaa, että parasta koko kaupanpidossa onkin tyytyväinen asiakas, joka tulee riemurinnoin uudelleen ostoksille.

Saara kannustaa myös pääkaupunkiseudulla asustelevia lähimatkailuun:
- Munkkiniemi on todella mukava retkikohde, josta kiviljalkakauppamme lisäksi löytyy esimerkiksi mainio uimaranta jäätelökioskeineen, kivoja pikkupuoteja ja kaunista luontoa.



Kasinolta Kaurilan Saunaan


Kaurilan Saunan kivijalkakaupassa työskentelevän Aminan mielestä parasta saunaputiikissa ovat tuotteet, asiakkaat ja puodin lempeä tunnelma. Puolentoista vuoden ajan Kaurilan Saunassa ahertanut Amina paljastaa omaksi lempituotteekseen hoitoainepalan, joka sopii hänen hiuksilleen täydellisesti.

Asiakkaiden suosikkeja puolestaan ovat deodoranttivoiteet, mehiläisvahakynttilät ja jalkakylpyainekset, joita hankitaan paljon etenkin lahjaksi.


Amina päätyi Kaurilan Saunaan töihin sattumalta; hän oli käynyt Munkkiniemen puodissa asiakkaana ja ihastunut ikihyviksi elämykselliseen kauppaan ja sen ekologisiin tuotteisiin. Reippaana hän laittoikin sähköpostilla työhakemuksen Saaralle ja Jaakolle - ja kuinka ollakaan; pian Amina löysi itsensä Kaurilan Saunan kivijalkakaupan tiskin takaa.

  • Ennen tätä työskentelin verkkokasinolla, mikä ei ollenkaan vastannut omia arvojani. Ekologisuus on minulle tärkeää ja myös siksi olen todella iloinen saadessani tehdä töitä Kaurilan Saunan ihanien tuotteiden parissa, Amina kertoo.

Kaikki Kaurilan Saunan kaupassa myytävät tuotteet ovat ekologisia ja laadukkaita: hyväksi niin ihmiselle kuin luonnollekin. Valikoimissa on paljon zero waste -tuotteita ja moniin on saatavilla myös täyttöversio, jolloin aina ei tarvitse hankkia uutta pakkausta.


Amina kiittelee vuolaasti myös sympaattisen pikkupuodin tunnelmaa, kauneutta ja sen ihania tuoksuja. Lempituoksukseen hän mainitsee monissa Kaurilan Saunan tuotteissa hyödynnetyn rosmariinin, joka on luonnonkosmetiikan maailmassa melkoisen uniikki tuttavuus. 

← Älterer Post Neuerer Post →



Hinterlassen Sie einen Kommentar